← Kaikki VVA tarinan luvut/tarinapätkät näet klikkaamalla tästä!
← Lue VVA tarinan kertaus klikkaamalla tästä!
← Lue hahmoesittely klikkaamalla tästä!
𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙
ᯓ★ Tähtihohde tuo mukanaan ennustuksen: ᯓ★
Virtaavan veren kosket piilottaa hurmehuntuun salaisuuden. Maa sulkee suunsa. Kallion murtuessa tyhjyyden lunastuksen voi vain puhdistava polte kukistaa.
𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙
Tassut takovat kivikkoa ja kissojen karjaisut täyttävät aukion. “Kuisketähti! Varo!” Päällikön kookas keho viistää tutisevan oppilaan ohitse, jolloin tämä pinkaisee karvat pystyssä hänen peräänsä. “Mutatassu, vie pennut turvaan!” Päällikkö hengähtää tiukasti. Silmät suurina oppilas katsoo suoraan silmiin petoa, jonka laiha luiseva keho sai kokeneenkin soturin niskavillat koholle. Nuhjuisen turkin alta erottuu kuitenkin verenhimoinen katse, viiltävät hampaat ja selviytymisen uhma. Mutatassu jähmettyy paikoilleen tuijottamaan vaarallista saalistajaa. Pedon luisevista tassuista huokuu voima ja määrätieto. Oppilas tietää, että ketun sahalaitaiset hampaat ja selviytymistahto olisi valmis taistelemaan viimeiseen hengenvetoon asti. Pienikokoinen kolli on painautunut kohti maata korvat luimussa, hampaat irvessä. Hän ei kyennyt olemaan ajattelematta, kuinka ketun ote voisi riuhtoa-
“Mutatassu! Vauhtia!” Roteva varapäällikkö Savijoki huudahtaa alkaessaan työntää Mutatassua kohti kalliohalkeamia. Oppilas säpsähtää ajatuksistaan, räpäyttää silmiään muutaman kerran järkytyksestä hölmistyneenä, kunnes tajuaa toimia ja pinkaisee kohti kallioita. Kuisketähti karjaisee, sivaltaa ketun kuonoa ja väistää tämän puraisun taidokkaasti. Savijoki käyttää harhautuksen hyväkseen ja upottaa hampaansa pedon etutassuun, jolloin se älähtää ja viskaisee varapäällikön kivikkoon. Mutatassu jatkaa kuitenkin kiiruhtamista kohti kalliokoloa. “Sillä on ystäviä mukana, mutta ei kauaa!” Ruskeavalkoisen oppilaan mestari Sorakynsi sähähtää, kun kiitää oppilaansa ohitse hurja palo katseessaan. Vaikka soturi onkin muutama päivä sitten loukannut takajalkansa metsästäessään kivikossa, ei häntä pysäyttäisi mikään, kun kyseessä olisi klaanin suojeleminen. Mutatassu ihailee hänen rohkeuttansa ja päättäväisyyttä vaaran edessä. Jonakin päivänä hän tahtoo olla yhtä lujatahtoinen ja urhoollinen.
Korppiyrtti seisoo luolan suulla valppaana, kun oppilas viimein saapuu. Parantaja vilkuilee ympärilleen hermostuneesti häntä viuhtoen. Kun Mutatassu kertoo päällikön käskystä siirtää pennut turvaan, alkoivat he parantajan kanssa yhdessä ohjaamaan piskuisia pentuja kohti kalliohalkeamasta avautuvaa onkaloa, josta pääsisi terävän ja korkean jyrkänteen toiselle puolelle turvallisempiin ja pienempiin kivenkoloihin. Pentujen yksi emoista Sammalhohde rauhoittelee poikasiaan lempeillä rohkaisuilla ja muut kuningattaret pentueineen seuraavat tämän esimerkkiä. Turvassa toisella puolella, Aurinkokiven ja Korppiyrtin valvovan katseen alla Mutatassu pystyy viimein hengähtämään helpotuksesta.
Parantaja kietoo häntänsä etutassujensa ympärille ja sulkee hetkeksi silmänsä. Tuuli humisee ja sinkoilee jyrkänteiden reunamia pitkin ja pienet poikaset painautuvat tiukemmin vasten emojaan viimasta. Korppiyrtti avaa viimein valppaat silmänsä ja katsoo pentuja lempeästi. Vaikka hän ja Mutatassu ymmärtävät tilanteen vakavuuden, he luottavat kuitenkin Kallioklaanin mahtiin ja siihen, että soturit tekisivät mitä tahansa puolustaakseen pienempiään nälkäisiltä ketuilta. Tai toivottavasti ainakin saisivat häädettyä pedot pian pois heidän mailtansa. Nuori kolli tuntee pienen syyllisyyden pistoksen, kun ajattelee jähmettymistään taistelun humussa. Muut hieman vanhemmat oppilaat olisivat olleet valmiina taistelemaan, mutta kokeneemmat soturit ovat ottaneet tehtäväkseen eturintaman. Hän on kuitenkin pelännyt. Kaikesta harjoittelusta huolimatta hän ei ole uskaltanut katsoa kettua silmiin ilman, että jalat ovat tutisseet. Harmissaan ja pettyneenä Mutatassu asettautuu kuitenkin aloilleen kylmää kiveä vasten kuuntelemaan Korppiyrtin sanomaa Aurinkokiven kanssa.
“Tähtiklaanin viesti on ankara... Jos ketut ovat valmiita tunkeutumaan näin syvälle reviirillemme, ties mitä muut klaanit ovat valmiita tekemään. Meidän on valmistauduttava kaikkeen. Te olette nähneet sen kaiken: vesistöjen niukkuuden, metsän kuihtumisen. Maa ei enää puhu, se ei suo ravintoa kaikille. Olemme harhaantuneet, sokaistuneet. Olemme unohtaneet kunnioittaa sitä, joka antaa meille elämän.” Korppiyrtti huokaisee, laskee päänsä ja koskettaa kallionseinämää hellästi tassullaan.
”Tämä ei tiedä hyvää, Kallioklaani ei tule murtumaan. Se ei saa murtua. Tämä seinämä, se ei ole vain kiveä. Se on meidän kotimme, turvamme. Kasvupaikkamme ja kuolinpesämme. Kaikki se, mitä olemme luoneet, se ei voi vain kadota. Tähtiklaani, ethän anna sen kadota! Tämä taistelu tänään... Nämä pedot reviirillämme, nämä viholliset leirissämme. Se on vain ensimmäinen kipinä, kunnes varoittavat roihut näyttävät meille pelastuksen tai tuhon.”
𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙𖠰⸙
Kirjoittajan loppusanat
Kiitos todella paljon lyhyen esinäytöksen lukemisesta! Odotan innolla, millainen tarina tästä tulee ja millaisia päätöksiä teette, kun siirrytään Nokkostassun näkökulmaan ekassa tarinapätkässä 😎
0 kommenttia